| TOAS |
|
Energiakolmion ja TOASin yhteistyö alkoi 2000-luvun alkupuolella, kun TOAS etsi järjestelmää, jossa he voisivat keskitetysti seurata koko kiinteistökannan energiankulutuksia sekä ohjata omaa toimintaa energiatehokkaammaksi. – Keskeinen arvomme on kestävä elämäntapa. Sitoudumme ympäristöstä huolehtimiseen kiinteistöjen käytössä, hoidossa ja hankinnassa. Kaikessa toiminnassa periaatteitamme ovat mm. energian, materiaalien ja vedenkäytön minimointi sekä ilmaan kohdistuvien päästöjen minimointi. Jotta energiaa voitaisiin säästää, on ensin tiedettävä mahdollisimman tarkasti missä, milloin ja paljonko sitä kuluu, toteaa TOASin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Timo Lehto. Ratkaisu TOASin tarpeisiin löytyi Energiakolmio Oy:n Enerkey.com-raportointipalvelusta. Pian päätöksen jälkeen koko kiinteistökannan sähkön, lämmön ja vedenkulutus oli liitetty tuntitasoiseen kulutusseurantaan. Vuosien aikana yhteistyö on laajentunut ja nykyisin Energiakolmio tuottaa myös TOASin sähkönhankintaan ja energialaskujenkäsittelyyn liittyvät palvelut. Kulutusseuranta säästää energiaaKulutusseurannalla kerättyä tietoa hyödynnetään monella tapaa. TOASin kulutusseurannan käynnistämisen ensimmäinen tavoite oli selvittää energiankäytön nykytaso sekä mahdolliset ongelmakohteet jatkotoimenpiteitä varten. Heti ensimmäiseksi tuntimittaustiedoista paljastuikin jo selkeitä kulutusta nostavia vikoja, esimerkiksi vuotavia vesikalusteita, joiden korjaamisella saavutettiin ensimmäiset konkreettiset säästöt. Kun havaitut välittömiä toimenpiteitä vaatineet viat oli saatu korjattua, voitiin seuraavaksi keskittyä poikkeavan korkeiden kulutustasojen syiden selvittämiseen. Kulutusseuranta on myös erinomainen apuväline kiinteistöissä tehtyjen energiansäästötoimien vaikutusten havainnointiin ja arviointiin. Kertynyttä kulutustietoa analysoidaan säännöllisesti. Tarkan kulutustiedon ja Energiakolmion tekemien laskelmien perusteelle kohteisiin on voitu valita myös edullisimmat sähkön siirtotariffit ja kaukolämpötariffit. Energiakolmio on laatinut kohteille myös energiatodistukset loppuvuodesta 2008 alkaen. Kiinteistöjen energiatodistusluokat ovat nykyisin nähtävissä myös TOASin verkkosivuilla. Hyvä kumppanuussuhde– On tärkeää, että sama toimija voi hallinnoida sekä energianhankinnan että energiankulutuksen tehostamistoimia, siitä tulee selkeitä integraatiohyötyjä. Energiakolmion kanssa asioiminen on ollut kaikilta osin mukavaa ja rakentavaa. Meillä on hyvä kumppanuussuhde, jossa teemme yhdessä työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, ja sillä tiellä olemme hyvin edenneet, Lehto toteaa. |

TOASin eli Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön hallinnoimissa n. 50:ssä kiinteistössä asuu lähes 9000 opiskelijaa. Heistä suuri osa opiskelee keskustassa Tampereen yliopistossa, jonka läheisyydessä onkin monta TOASin asuntokohdetta. Toinen iso asuntokeskittymä on Hervannassa, joka palvelee erityisesti Tampereen Teknillisessä yliopistossa opiskelevia nuoria.
