Kotkan Energia valitsi Energiakolmion uudeksi salkunhoitajakseen

Kotkan Energia valitsi Energiakolmion uudeksi salkunhoitajakseen Kotkan Energia Oy on valinnut Energiakolmion yhteistyökumppaniksi hoitamaan laaja-alaisesti sähkö- ja päästökauppaa, tasetta ja näihin liittyvää raportointia.

Kotkan Energia kilpailutti markkinoilla tarjolla olevia eri vaihtoehtoja aiemman kumppanin lopetettua salkku- ja tasepalvelut. ”Energiakolmio osoittautui kustannuksiltaan ja erityisesti IT-pohjaisilta salkunhallinnan toiminnoiltaan parhaaksi vaihtoehdoksi”, kertoo Kotkan Energian toimitusjohtaja Vesa Pirtilä.

”Tavoitteena on toimia yhtiön hallituksen hyväksymän riskipolitiikan mukaan, suojaustoiminnan on pyrittävä tasoittamaan markkinahinnan heilahteluiden vaikutusta tulokseen ja taattava tuotannolle riittävä kate. Salkunhoito on tuotannon ja myynnin katetta suojaavaa toimintaa, spekulatiivista kauppaa ei merkittävissä määrin tehdä”, jatkaa Kotkan Energian tuotantojohtaja Sami Markkanen.

Tulevaisuudessa pyritään kehittämään edelleen fyysisen taseen hallintaa ja kauppojen tarkkuutta sekä saamaan suojaustoiminta vakaalle pohjalle ja mahdollisesti siirtää yhä enemmän vastuuta operatiivisesta salkunhoidosta Energiakolmiolle. Kotkan Energian uudet ja käynnissä olevat tuulivoimahankkeet tulevat olemaan mielenkiintoisia kehityskohteita sähkötaseiden ja suojauksien kannalta.

Kotkan Energia on Pohjoismaisen Sähköpörssi Nord Poolin jäsen, jota kautta Energiakolmio suorittaa kaupat sähkö- ja päästösalkuissa asiakkaan edustajana yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Kauppaa käydään myös OTC -markkinalla. Salkkutilanteiden ja energian hankinnan ja tuotannon raportointi hoidetaan selainpohjaisella Enerkey.com –järjestelmällä.

”Olemme luonnollisesti iloisia, että salkunhoitajan valinta kohdistui Energiakolmioon ja myös siitä, että Kotkan Energia liittyi samassa yhteydessä pohjoismaisen sähköpörssin jäseneksi, jolloin voimme toteuttaa hankinta- ja suojaustoimenpiteet läpinäkyvästi ja kustannustehokkaasti, toteaa Energiakolmion toimitusjohtaja Pasi Valoranta.”

Lisätietoja

Vesa Pirtilä, toimitusjohtaja, Kotkan Energia Oy, 05 2277 200
Sami Markkanen, tuotantojohtaja, Kotkan Energia Oy, 044 7099 428

Pasi Valoranta, toimitusjohtaja, Energiakolmio Oy, 020 799 2109
Mikko Askolin, salkunhoitaja, Energiakolmio Oy, 020 799 2222

Kotkan Energia Oy on Kotkan kaupungin kokonaan omistama energiayhtiö. Liiketoimintamme jakautuu energian tuotantoon ja kaukolämpöpalveluihin. Päätuotteitamme ovat kaukolämpö, teollisuushöyry ja sähkö. Lisäksi myymme maakaasua teollisuudelle. www.kotkanenergia.fi

Energiakolmio Oy on Suomen johtava riippumaton energiamarkkinoiden asiantuntijayritys. Yhtiö tarjoaa asiantuntijapalveluita energianhankinnan, energiatehokkuuden ja laskulogistiikan sekä IT-palveluiden osa-alueilla. Yhtiön asiakkaita ovat suuret ja keskisuuret yritykset sekä julkisen sektorin organisaatiot kaikilla toimialoilla. Asiakaskunnan sähkönkäyttö on yhteensä noin 17 TWh vuodessa. Jyväskylässä toimiva Energiakolmio Oy on perustettu vuonna 1995. www.energiakolmio.fi

 

 
< Edellinen   Seuraava >