EnerKey on täydellinen tehtävässään

Tutkimme Asiakkaidemme tyytyväisyyttä ja odotuksia Energiatehokkuuden ja Laskulogistiikan palvelujen osalta marras-joulukuun vaihteessa. Selvitys toteutettiin sähköisenä kyselynä, vastauksia saimme yhteensä 67 ko. palveluitamme käyttäviltä asiakkailtamme, vastausprosentiksi tuli 41 %.

Tulokset kannustavat ja innostavat palvelun ja yhteistyön edelleen kehittämiseen. Yhteistyökumppanina Energiakolmio koetaan hyvämaineiseksi ja luotettavaksi kumppaniksi – ”kaikki mitä luvataan, myös pidetään” todetaan vastauksissa.

Toiminnallisen laadun osalta ammattitaitomme ja palvelualttiutemme saavat yleisesti kiitettävää arviointia, sen sijaan yhteydenpitomme aktiivisuus kaipaa selkeätä lisäystä. Palvelun osa-alueista kiitettävimmät arviot saavat AlaMi- ja Ostolaskupalvelumme. EnerKey -raportoinnin hyödyllisyys on myös kovaa luokkaa (ka 9.1) – ”EnerKey on täydellinen tehtävässään” arvio kuvaa hyvin sen onnistumista asiakastarpeen täyttämisessä. Sen sijaan mittaustietojen luotettavuus (ka. 8.2) kärsii mittaustekniikan muutoksista.

Kokonaisonnistumista kuvannee tulos, jonka mukaan peräti 94 % suosittelisi Energiakolmion palveluja kollegoilleen tai muille toimialan edustajille.

Saatu arvokas palaute ohjaa kehittämistyötämme ja uskomme sen pohjalta pystyvämme vastaamaan Asiakkaidemme odotuksiin jatkossa vähintäänkin yhtä hyvin.

enerkey_asty

Lisätietoja
Heikki Koikkalainen
puh. 020 799 2106
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

 
Seuraava >