Kesko Oyj

 Kesko Oyj on Suomen johtava kaupan alan markkinointi- ja logistiikkayritys, joka kehittää aktiivisesti kuluttajien ja tukkuasiakkaiden arvostamia kauppapalveluja. Yrityksen toimintaa ohjaa vahvasti arvo yhteiskunnallisen vastuun kantamisesta. Ympäristöstä halutaan huolehtia ja kantaa vastuu siltäkin osin. Monet kansainväliset ja kotimaiset palkinnot kertovat, että asetetuissa tavoitteissa on onnistuttu. Keskon yhteiskuntavastuun raportti on palkittu kaksi kertaa peräkkäin Suomen parhaana. Raportointiin tarvittavaa tärkeää tietoa sähkön, lämmön ja veden kulutuksesta tuottaa Energiakolmio Oy, luotettava ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani.

Ari Mäkinen toimii Keskossa teknisenä kiinteistöpäällikkönä vastaten Keskon hallinnoiman kiinteistökannan ylläpidosta ja energiahallinnasta. Tavoitteena on varmistaa kauppapaikoille edellytykset kauppiastoiminnan häiriöttömään sujumiseen. – Kiinteistökannasta noin 60 % on mukana EnerKey-järjestelmän monienergiaseurannassa. Sähkönkulutusta seurataan lähes kaikissa kiinteistöissä. Pyrimme löytämään kullekin kiinteistölle tyypilliset ominaiskulutukset ja vertaamaan toteumatietoja niihin. Jos raja ylittyy, voimme nopeasti ryhtyä korjaaviin käytännön toimiin. Päinvastaisessa tapauksessa pyrimme selvittämään mistä hyvät tulokset johtuvat, Mäkinen kertoo.

Hyvä raportointi auttaa pääsemään säästötavoitteisiin

Tunnintarkkojen ja selkeiden raporttien ansiosta Keskossa on hyvä kokonaisnäkemys kiinteistökannan kulutustiedoista. - Teemme jatkuvasti työtä yhä tarkempien tietojen saamiseksi sekä yhä useamman kiinteistön saamiseksi mukaan seurantaan. Pelkkä seuranta ei tietysti riitä, vaan sen pohjalta on osattava ryhtyä nopeasti myös tarvittaviin toimenpiteisiin. Osa tarvittavista toimenpiteistä on yksinkertaisia aika-asetusten muutoksia, mutta osa vaatii myös investointeja. Olemme kuitenkin tyytyväisenä todenneet, että investointienkin takaisinmaksuajat ovat useissa tapauksissa vain puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Tämä toiminta on syntyvien energiasäästöjen kautta aktiivista ympäristön hyväksi tehtävää työtä, se on yksi olennainen osa toimintaamme, Mäkinen korostaa.

Kesko on sitoutunut kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimukseen (KRESS), jonka tavoitteena on alentaa lämmön, veden ja sähkön ominaiskulutusta. – Energianseurannan avulla olemme saavuttaneet hyviä tuloksia ja uskomme saavuttavamme asetetut tavoitteet. Sähkön kulutuksessa näyttää tosin kaupan alalla olevan se ominaispiirre, että vaikka suhteelliset kulutusluvut alenevat, ei kokonaiskulutus laske samassa tahdissa. Tämä johtuu mm. kylmätilojen ja muun tekniikan lisääntyneestä tarpeesta, Mäkinen kertoo.

Pyrkimys mahdollisimman hyvään lopputulokseen ohjaa valintoja myös sähkömarkkinoilla. Keskon tavoitteena on hankkia sähkö kustannustehokkaasti niin, että kaikki riskitekijät minimoidaan. – Haluamme taata kauppiaille kaikin tavoin häiriöttömän sähköntoimituksen kustannustehokkailla valinnoilla. Omalle toiminnallemme on pitkällä aikavälillä tärkeää, että sähkön hinnalle ja volyymille saadaan ennakoitavuutta, Mäkinen kertoo. Voimme tarjota kauppapaikoille yllätyksettömän ja kilpailukykyisen sähköntoimituksen, sillä pienennämme sähkömarkkinoiden riskejä hajauttamisella sekä erilaisilla suojausinstrumenteilla, Mäkinen sanoo.

Yhteistyökumppaniksi alansa paras

Yksi Keskon arvoista on olla alansa paras. Vaatimus pätee myös yhteistyökumppaneiden valinnassa. – Haluamme tehdä yhteistyötä samankaltaisten kovan vaatimustason omaavien kumppaneiden kanssa. Kun Energiakolmio valittiin yhteistyökumppaniksi, painoivat vaa´assa ammattitaito ja luotettavuus. Ratkaiseva kriteeri oli se, että kumppani on sähkömarkkinoilla ehdottoman riippumaton toimija. Toki toiminnan on oltava myös kustannusvastaavaa ja tuotettava meille lisäarvoa, sehän on jatkuvuuden kannalta välttämätöntä, Mäkinen huomauttaa.