Atel ja EOS yhdistyvät

Vuoden 2009 alussa Atel ja EOS sulautuvat muodostaen johtavan sveitsiläisen energia-alan toimijan eurooppalaiselle markkinalle.

Sopimukset allekirjoitettiin 18. joulukuuta 2008. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa markkinoilla nimellä ALPIQ. Hallituksen puheenjohtajana tulee toimimaan EOS:n pääjohtaja Hans E. Schweickardt, pääjohtajaksi on nimitetty Atelin nykyinen pääjohtaja Giovanni Leonardi. Alpiq Holding Ltd:n operatiivinen toiminta alkaa virallisesti 1. helmikuuta 2009. Alpiq Holding Ltd:n pääomistajat ovat EOS Holding ja sveitsiläisten piensijoittajien yhteenliittymä, kumpikin 31 prosentin osuudella, sekä vahva kansainvälinen kumppani EDF 25 prosentin osuudella.

Energiakolmio on kuulunut Atel Groupiin 30. toukokuuta 2008 alkaen.

Lisätietoja yhdistymisestä
 
< Edellinen   Seuraava >