| Energiakolmio osaksi Atel Groupia |
|
Energiakolmio Oy siirtyy 30.5.2008 tehdyllä yrityskaupalla Atel Groupiin kuuluvalle Atel Skandinavia Holding AS:lle. Atel Group on Sveitsin johtava energiayhtiö, ja se toimii laajalti Euroopassa. Tehdyllä kaupalla yhtiö vahvistaa pohjoismaista toimintaansa ja laajentaa läsnäoloaan Norjan ja Tanskan ohella Suomen markkinoille. Energiakolmio saa taustakseen kansainvälisen yhtiön osaamisen ja resurssit. Kauppa vahvistaa Energiakolmion kilpailukykyä ja palvelutarjontaa. Järjestely antaa lisävoimaa kasvuun sekä avaa Energiakolmion palveluille kansainväliset markkinat. Energiakolmio jatkaa energiamarkkinoiden riippumattomana asiantuntijana. Yrityskaupalla Atel vahvistaa asemiaan ja kasvumahdollisuuksiaan Pohjoismaissa. Atelin arvion mukaan vapaat pohjoismaiset energiamarkkinat toimivat eurooppalaisittain hyvin. Pohjoismaat muodostavat lisäksi Euroopan kolmanneksi suurimman markkinan, Atel perustelee yritysostoa. Atel ja Energiakolmio ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin. Atelin ja Energiakolmion osaamisalueet vahvistavat toisiaan eikä toiminnoissa ole päällekkäisyyksiä. Osakekaupan myötä Energiakolmion henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä. Perustajaomistajat jatkavat yrityksen johdossa; toimitusjohtajana jatkaa Pasi Valoranta, tuotekehityksestä ja myynnistä vastaavana johtajana Jukka Muilu ja tietotekniikkatoiminnoista vastaavana johtajana Rauno Muilu. Energiakolmio Oy:n palveluksessa on yli 60 asiantuntijaa, yhtiön liikevaihto oli vuonna 2007 noin yhdeksän miljoonaa euroa. Energiakolmio Oy Energiakolmio on Suomen johtava riippumaton energiamarkkinoiden asiantuntijayritys. Yhtiö tarjoaa asiantuntijapalveluita energianhankinnan, energiatehokkuuden ja laskulogistiikan sekä IT-palveluiden osa-alueilla. Yhtiön asiakkaita (noin tuhat asiakasta) ovat suuret ja keskisuuret yritykset sekä julkisen sektorin organisaatiot kaikilla toimialoilla. Asiakaskunnan sähkönkäyttö on yhteensä noin 15 TWh vuodessa. Jyväskylässä toimiva Energiakolmio Oy on perustettu vuonna 1995. Atel Holding Ltd (Atel Group) Atel Holding Ltd (Atel Group) on Sveitsin johtava energiayhtiö, joka toimii aktiivisesti eri puolilla Eurooppaa. Yritys on perustettu vuonna 1894. Konsernin pääkonttori sijaitsee Sveitsin Oltenissa ja sillä on noin 9000 työntekijää. Atel Groupin liikevaihto oli vuonna 2007 13,5 miljardia Sveitsin frangia eli noin 8,4 miljardia euroa. Yrityksen tärkeimmät markkina-alueet ovat Sveitsissä, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa sekä Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa salkunhallinta- ja sähköntoimituspalvelut, energiajohdannaiset ja optiosopimukset. Atel Group omistaa voimalaitoksia Sveitsissä, Italiassa, Unkarissa, Norjassa ja Tsekin tasavallassa sekä siirtoverkkoa Sveitsissä. Atel toimittaa kaikkia energiaan liittyviä teknisiä palveluita (sähkö, kaasu, öljy ja biomassa) ja niihin liittyviä sovellutuksia (muun muassa valaistus, jäähdytys ja lämmitys, viestintä ja turvallisuus). Atel on yksi johtavista energiapalveluiden tuottajista Sveitsissä ja Saksassa. Lisätietoja: Pasi Valoranta, toimitusjohtaja, Energiakolmio Oy, puh. 050 5538 503, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Jukka Muilu, johtaja, Energiakolmio Oy, puh. 050 5538 504, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|

